Väkipuu

Väkipuu on perustettu vuonna 2020, mutta todellisuudessa toiminnan käynnistymisen juuret ulottuvat monta vuotta tätä kauemmas, kun Johanna uutukaisena metsänomistajana mietti: no mitäs kaikkea täältä metsästä oikein hyödynnetään?

Sittemmin ajatukset, visiot ja pohdinnat metsän monimuotoisesta käytöstä kypsyivät ja muotoutuivat metsäalan opintojen parissa – monen mankelin kautta. Miten metsänomistajat haluavat käyttää metsiään? Mitä metsänomistakat arvostavat? Millaisia palveluita he tarvitsevat, jotta talousmetsän monikäyttö olisi todellinen vaihtoehto?

Olennainen havahtuminen oman tekemisen äärellä Johannalle syntyi Väkipuun missiota miettiessä, kun tekemisen tärkein syy muotoutui ajatukseen: Haluan, että metsänomistajat voivat toteuttaa metsänomistusta omista lähtökohdistaan käsin.

Haluamme, että sinä olet metsäsi edelläkävijä.

Mitä tämä sitten vaatii? Toimintamme pohjana on metsänomistajien tieto-taitotason kasvattaminen ja metsään liittyvien palveluiden monipuolistaminen – metsänomistajalla täytyy olla kyky päättää ja vaihtoehtoja joista valita. Palveluita kehittäessämme nojaamme tähän reseptiin, jota maustavat vahvasti myös Väkipuun arvot:

Kestävyys: ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävien palveluiden luominen
Kuuleminen: metsään liittyvien erilaisten mielipiteiden kuulemisen mahdollistaminen
Käytännöllisyys: palveluista asiakkaan saama konkreettinen, käytäntöön vietävä hyöty

Arvojen valintaa Johanna avaa vielä erikseen alla olevassa tervehdyksessään.

Toivomme saavamme sinut seuraksemme matkalle metsien monikäytön pariin – soita, laita viestiä, lue blogia, seuraa Väkipuun somekanavia, hyödynnä palveluitamme. Olemme täällä sinua varten!


Johannan tervehdys

Minulle kävi, kuten monelle muullekin metsänomistajalle – eräänä päivänä havahduin siihen, etten tiennyt, miten talousmetsää omistetaan. Olin ollut istuttamassa, joskus raivaamassa, rankametsälläkin muutamaan otteeseen. Tiesin, että puuta myydään. Törmäsin mainokseen metsänomistajan metsäkoulusta, ja –  kiitos hyvän markkinoinnin – kouluttauduin metsuriksi. Vuotta myöhemmin havahduin uudelleen – halusin tehdä metsästä itselleni työn. Hain ja pääsin opiskelemaan metsäpalveluyrittäjäksi, ja näiden opintojen aikana Väkipuu sai virallisen alkunsa.

Pohdin, että kanssani samalla tavalla ajattelevia metsänomistajia on paljon. Metsänomistajien arvot ovat monipuolistuneet, ja moni metsänomistaja mieltää itsensä metsän monikäyttäjäksi. Virkistysarvot, maisema ja luonnontuotteet kiinnostavat – niin kuin myös hiilensidonta, suojelu, riista ja luonnonhoito. Ajattelin, että palvelukentässä nämä arvot ja tavat omistaa metsää eivät samalla tavalla vielä näkyneet. Itsekseni tuumin, mitä kaikkea metsästä voikaan hyödyntää.

Kävi niin, että aloin kehittää palveluita, jollaisia itse metsänomistajana haluaisin.

Johanna on löytänyt innon metsäyrittämisestä

Omien ja muiden metsänomistajien arvojen lisäksi olen pohtinut paljon Väkipuun arvoja. Millä tavalla haluan yrittää? Näen Väkipuun arvot konkreettisina ja käytännön tarpeesta kumpuavina. Viikoittain leimahteleva metsäkeskustelu tarvitsee lientyäkseen tervettä dialogia, ja sen perusedellytys on toistemme ajatusten kuuleminen – ei edes vielä itse keskustelu. Haluan, että Väkipuun palvelut ovat kestäviä – esimerkiksi luonnontuotteiden hankintaketjuja kehittäessä kaikkien portaiden tulee kestää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Ei ole myöskään järkeä kehittää palveluita, joista ei ole kotiin viemisinä käytäntöön vietävää hyötyä – monikäyttöön liittyviin haasteisiin on tosissaan etsittävä ratkaisuja eikä vain visiointi riitä.

Metsät ovat suuren mielenkiinnon keskiössä juuri nyt. Monikäytön lisääntyessä myös metsäalaa koskevilla rajapinnoilla on entistä suurempi tarve saada tietoa, palveluita ja kumppanuuksia poikkialaisesti. Ihmiset myös metsäalan ulkopuolelta haluavat ja ansaitsevat saada laadukasta ja monipuolista tietoa metsäalasta, eri ekosysteemipalveluista ja metsän monipuolisestä käytöstä.

Olen iloinen siitä, että voin työskennellä metsän ja sellaisen aihepiirin parissa, jota kohtaan tunnen aitoa innostusta. Tätä samaa haluan muiden metsänomistajien tuntevan myös – että he aidosti voivat toteuttaa omannäköistään metsänomistamista, omista arvoistaan, toiveistaan ja lähtökohdistaan käsin. Tästä ajatuksesta on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ollaan kuulolla!

Terkuin Johanna