Kuka päättää, millainen metsänhoito on kestävää?

Nykyään metsästä on mahdotonta puhua ilman, että puhuu samalla kestävyydestä. Kaikki tämän hetken metsäkeskustelua vähääkään seuraavat tietävät sen. Kestävyys yhdistyy metsiin ja metsätalouteen monessa eri kontekstissa – hakkuumäärissä, menetelmissä, puutuotteissa, ilmasto- ja monimuotoisuuskysymyksissä, ojituksissa, suometsissä, vesiensuojelussa. Lista on pitkä, ja siitä käyvät vääntöä niin teollisuus, ympäristöjärjestöt, viranomaiset, edunvalvontasektori kuin Matti ja Maija Meikäläisetkin, siinä sivussa. Pienemmästäkin sopasta kohoaisi jo hikipisarat otsalle.

Kestävyydestä puhuttaessa viitataan yleensä kestävän kehityksen eri elementteihin, jotka löytyvät myös Maa- ja metsätalousminiteriön metsätalouden kestävyyttä koskevalta verkkosivulta. Tämä lienee monelle jo aika tuttua kauraa. Taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen ja kulttuurinen kestävyys yhdessä luovat melkoisen keiton, jota sotkemassa olevat kokit tuntuvat kukin toisinaan keittävän sitä vallan omalla reseptillään, ja harva maltillinen ruuanlaittaja uskaltautuu padan ääreen mukaan.

Tuskin monikaan on sitä mieltä, etteikö kestävän kehityksen tavoittelu ja ennen kaikkea saavuttaminen olisi välttämätöntä, ja etteivätkö nämä kestävyyden osa-alueet ja niiden väliset vuorovaikutussuhteet kävisi järkeen. Kyllähän ne käyvät. Tämän lähtöajatuksen hyväksynevät kaikki metsäkeskusteluunkin osallistuvat. Varsinainen vääntö käydäänkin eri osa-alueiden painotusten tulkinnasta, toimenpiteiden vaikutuksista ja riittävyydestä mutta myös metsien tulevaisuudesta yleisemmin – suojella vai käyttää?

Katsotaanpa hieman, millaisina kommentteina kestävyysteema on näkynyt Ylen metsäaiheisissa jutuissa eri toimijoiden suilla viime aikojen uutisoinnissa.

”Elokapina perustelee protestia sillä, että tehometsätalous hakkuumäärineen on suurin syy kiihtyvään luontokatoon Suomessa.” (Hiltula, Kuivas, Valta, Kukko-Liedes, Juntti 2022.)

”Ohisalo toivoisikin, että teollisuus osallistuisi luonnon monimuotoisuuden parantamiseen esimerkiksi vähentämällä hakkuita.” (Nykänen 2022.)

”Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen — on pettynyt esimerkiksi monimuotoisuuden käsittelyyn metsästrategiassa.” (Muilu 2022.)

”Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen ei ole huolissaan metsäluonnon metsien kohtalosta. – Jumppanen ei ole myöskään huolissaan monimuotoisuudesta.” (Vaara 2022.)

”Tutkijat ja ympäristöjärjestöt ovat kuitenkin arvostelleet PEFC:tä jo vuosia siitä, ettei se täytä antamiaan lupauksia luontoarvojen huomioimisesta hakkuissa.” (Eskonen 2020.)

”– Tämä näyttää huonolta, eikä siihen ole mitään muuta ratkaisua kuin, että hakkuita vähennetään. Kaikki muu on lähinnä toiveajattelua, sanoo keväällä eläköitynyt metsäsuunnittelun professori Timo Pukkala Itä-Suomen yliopistosta.” (Ikävalko 2022.)

”– Luken laskelmat näyttävät, että metsien käytölle on lisää mahdollisuuksia, ja niitä mahdollisuuksia on nimenomaan Pohjois-Suomessa.” (Korhonen Vaaran mukaan, 2022.)

”Ely katsoi, ettei täydennettykään selostus anna turvaa siitä, etteivät hakkuut merkittävästi heikentäisi arvokkaiden saarimetsien luontoarvoja ja Natura-alueen perusteita. — Tolosen mukaan Elyn hakkuisiin kriittisesti suhtautuva lausunto on yllättävä, koska hänen mukaansa Elyn ja Metsähallituksen näkemykset hakkuista ovat alun perin yhdensuuntaiset.” (Heikinmatti ja Nuotio 2022.)

”Lehtomäen mukaan EU pitäisi saada paremmin ymmärtämään, että metsäteollisuus tuottaa tuotteita, joilla pystytään korvamaan fossiilisia raaka-aineita. – Kun Euroopassa pyritään kohti fossiilivapaata taloutta ja vahvistetaan vihreää siirtymää niin puupohjaisen raaka-aineiden käyttö on olennainen osa ratkaisua. Se on enemmän osa ratkaisua kuin osa ongelmaa.” (Muilu 2, 2022)

Mitä metsätalouden kestävyydestä siis pitäisi ajatella, kun julkinen keskustelu aiheesta näyttäytyy ristiriidalta toisensa perään? Edellä olevat kommentit ovat suoria lainauksia, ja toki kommenttien irrottaminen alkuperäisistä konteksteista vaikeuttaa niiden lukemista. Kuitenkin ne ovat suoria esimerkkejä eri tahojen mielipiteistä metsien käytön kestävyyteen. Kovin suuri yksimielisyys niistä ei paistanut.

Metsien käytön kestävyyden eteen tehdään kyllä asioita. Toisin kuin moni saattaa ajatella, ei lainsäädäntö Suomessa ole merkittävin metsien käytön säätelijä. Monimuotoisuuden näkökulmasta metsälain merkittävin ”ekoteko” on metsälakikohteiden käytön rajoitukset ja niiden ominaispiirteiden suojaaminen (Metsälaki). Myös luonnonsuojelulaista löytyy metsätalousalueitakin koskevia suojeltuja luontotyyppejä, joiden ominaispiirteiden säilymistä ei saa vaarantaa. Lainsäädäntöön pohjaavia suojelumääräyksiä ovat myös luonnonsuojelulain erityisesti suojeltavat lajit, luontodirektiivin liitteissä 2 ja 4 mainitut lajit sekä luonnonsuojelulain tarkoittama suuren petolinnun pesäpuu (Tapio Oy 2021, s. 20).

Järvien ja jokien suojakaistoihin metsälaki ei ota kantaa (Skyttä 2018). Myös säästöpuut ja tiheiköt jäävät lainsäädännön ohjauksen ulkopuolelle. Tällä ei käytännön kannalta tosin ole suurta merkitystä, sillä talousmetsistämme noin 90 % kuuluu PEFC- ja 10 % FSC-metsäsertifikaatteihin (Metsäkeskus, 2022). Monissakaan metsien käyttöön liittyvissä toimenpiteissä lain minitason noudattaminen ei siis riitä, ja nykytilanteessa sertifikaattien kriteerit ovat metsätalouden kestävyyden kannalta lainsäädäntöä olennaisempia. FSC on näistä sertifiointijärjestelmistä tiukempi ja tarkoitettu ennen kaikkea suurille metsänomistajille. Molemmat sertifikaatit ottavat kantaa säästöpuihin, suojavyöhykkeisiin, hakkuiden ulkopuolelle jätettäviin metsiin ja uhanlaisiin lajeihin – riittävästi vai ei, on sekin jatkuvan väännön kohteena, kuten esimerkiksi irtiotot PEFC:n kriteeripäivitystä valmistelevasta työryhmästä osoittavat.

Kun edes metsäasioiden kovat ammattilaiset, viranomaiset ja poliitikot eivät pysty löytämään yhteistä nuottia keskusteluun, on tavallinen ihminen vielä enemmän sekaisin, ja ruohonjuuritasolla työskentelevä ammattilainen seuraa keskustelua ja ilmassa lenteleviä syytöksiä hengästyneenä. Kestävyyden moniulotteinen määrittely haastaa sen arvioinnin käytännössä. Tässäkin kirjoituksessa pureuduttiin pääasiassa metsätalouden ekologiseen kestävyyteen, vaikka toiminnan kestävyydessä täytyy ottaa koko paletti huomioon.  

Ketä keskustelussa tulisi siis ensisijaisesti kuunnella? Kenen pitäisi saada määrittää suomalaisen metsätalouden kestävyyskriteerit? Teollisuuden, edunvalvojien, ympäristöjärjestöjen? Itse toivoisin ennen kaikkea keskusteluun mukaan ripauksen malttia sekä halua kuulla ja ymmärtää toistemme sanomisia. Ehkä hetken rauhoittumisen jälkeen keskustelua voisi käydä aikaisempaa raikkaammalla, ratkaisukeskeisemmällä tavalla. Joka tapauksessa selvää on, että metsä- ja kestävyyskeskustelua tullaan käymään runsaasti jatkossakin, ja nälkäisimmät kuuntelijat voivat varata popparit ja muut leffaeväät käden ulottuville.

Tervetuloa hämmentämään – tästä metsäkeitosta riittää kyllä!

Jutussa käytetyt lähteet:

• Eskonen 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12324149
• Hiltula, Kuivas, Valta, Kukko-Liedes, Juntti 2022. https://yle.fi/uutiset/74-20001005
• Heikinmatti ja Nuotio 2022. https://yle.fi/uutiset/74-20000630
• Ikävalko 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12654749
• Maa- ja metsätalousministeriö. https://mmm.fi/metsat/metsatalous/metsatalouden-kestavyys
• Metsäkeskus. 2022. https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/oikeudet-ja-velvollisuudet/metsasertifiointi
• Muilu 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12654706
• Muilu 2, 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12656681
• Nykänen 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12661458
• Skyttä. 2018. https://www.metsalehti.fi/artikkelit/suojakaista-vesistolle-%C2%AD-mutta-millainen/#7c6e46da
• Tapio Oy. 2021. s. 20. https://tapio.fi/wp-content/uploads/2021/08/Lajiturva_opas_2021.pdf
• Vaara 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12655314