Viisi syytä, miksi päädyin yrittäjäksi metsäalalle
Tadaa, olkaat hyvät! Tässä Johannan yrittäjätarina viiden vuosien varrelle mahtuneen käänteen kautta. Polku yrittäjäksi tai metsään ei ole aina suoraviivainen, elämä kun harvoin on. Toivottavasti tarina myös inspiroi tai kannustaa niitä, jotka jollain tapaa pohtivat omaa työ- tai muuta uraa, metsäalalla tai sen ulkopuolella. <3
Nyt itse asiaan!
Syy nro 1: Minusta tuli metsänomistaja
Jep, tästä kaikki alkoi. Vaikka oikeastaan konkreettisesti vielä mitään ei tuolloin tapahtunut. Tähän väliin kävisi se perinteinen tarina matista tai maijasta, josta tulee yllättäen metsänomistaja, ja joka ei useampaan vuoteen tiedä asiasta juurikaan muuta. (Käsi pystyyn, kenelle muulle on käynyt juuri näin?)
Uskon tämän olleen ehdottomasti tärkein linkki minun ja metsäalan välillä. En ole lainkaan varma, olisinko alalla ilman omaa metsää.
Syy nro 2: Bongasin metsänomistajan metsäkoulun
Tästä käänteestä on kiittäminen Tredua Tampereella. Kyseessä oli siis metsäalan perustutkinto, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja, joka oli vetoavasti brändätty metsäomistajia ajatellen. En olisi varmaan lähtenyt opiskelemaan alaa, jos koulutuksen profiili ei olisi iskenyt minuun: hei, minähän olen metsänomistaja! Täytyisköhän asiasta tietää jotain muutakin?
Olin siis aikaisemmin istuttanut, vähän raivannut, ollut rankametsällä ja polttopuuhommissa. Tiesin, että puuta myydään. Silti kokonaisuudessaan talousmetsän hoito ja puuntuotanto olivat minulle usvan peitossa. Isältäni otin ensimmäisen moottorisahatunnin ennen koulun alkua.
Itsekseni pohdin, mitä kaikkea metsästä voidaan hyödyntää.
Syy nro 3: En löytänyt itseäni sote-alalta
Olin äskettäin valmistunut Tredusta, ja samaan aikaan yritin etsiä itseni kokoista ja näköistä työtä sote-puolelta. Yrityksistä huolimatta ei onnistunut, ja totesin, että miksi lyödä päätä seinään sen enempää – minähän olen metsuri! Päätinpä siis alkaa tekemään metsuritöitä ihan tosissani. Samaan aikaan halusin lisää osaamista sekä metsäalalle että yrittämiseen – hain Hyriaan opiskelemaan metsäpalveluyrittäjäksi, ja pääsinkin.
Syy nro 4: Ajattelin, että kaikki metsurit ovat yrittäjiä
Ei, kaikki metsurit eivät ole yrittäjiä – älä siis huoli, jos haaveilet palkkatyöstä sahan varressa. Näin itse kuitenkin ajattelin, ja kieltämättä tätä ajatusta vahvisti julkisesta hausta uupuvat metsurin työpaikkailmoitukset – noh, joka tapauksessa, perustin Väkipuun opiskelun aikana ajatuksena tarjota metsien monikäytön huomioivia metsuritöitä. Tälle liikeidealle onkin rakennettu Väkipuun pohja.
(Psst! Jos etsit metsurin töitä, kannattaa rohkeasti soitella firmoille, vaikkei julkisesti haussa olisikaan yhtään paikkaa. Metsureista on pulaa, oikeasti.)
Syy nro 5: Perhe sai hakemaan twistiä
Kun minusta oli tulossa äiti – eikä viiltosuojahousujen nappi mahtunut kiinni – halusin monestakin syystä tarjota muitakin kuin metsuritöitä (jokunen syistä saattoi konkreettisesti liittyä kasvavaan rantapalloon). Perheellisenä tarve luoda aika- ja paikkariippumattomia palveluita oli vielä raskausaikaa suurempi – iltaisin vauvan nukahdettua oli vähän hankala lähteä muutamaksi tunniksi taimikkoa raivaamaan.
Perhe on ehdottomasti itselleni tärkein, ja on se ollut tärkeä Väkipuun suunnallekin, ajaessaan minut miettimään monikäytön muita ulottavuuksia ja niiden muotoilua palveluiksi. Niinpä metsurityöt ovat tällä hetkellä jäissä, ja katse itselläni on metsien käyttöä monipuolistavissa, metsänomistajalähtöisissä asiantuntijapalveluissa. (Tänä vuonna koulutetaan mm. pihkasta, kerrotaan monikäytön mahdollisuuksista ja puhutaan metsäuutisista.)
Lyhykäisyydessään nämä viisi tekijää selittävät sen, miksi olen nyt tässä, ja miksi Väkipuu on Väkipuu. Varmasti paljon riittää käänteitä vielä tulevaisuudessakin, ja niitä lupaan ehdottomasti jakaa niin täällä blogissa kuin Väkipuun muissakin somekanavissa!
Ja hei, jätä kommentteihin omat metsäiset tai muut terveisesi. <3
Kuullaan taas,
Johanna
